Kylmä paluu
Terve,
edellisestä postituksesta onkin aikaa, ja mikäs sen parempaa. Hämmentävää, jopa pelottavaa, jos joku surullinen sielu on kytännyt tätä blogin irvikuvaa ja manaillut postitusten puutetta.
Näille ihmisille suosittelen pikaista lääkärireissua.
Mutta on tälle kirjoitukselle syykin. Se on Saksassa ja Yhdysvalloissa tapahtuneet kouluammuskelut. Minä en vain yksinkertaisesti ymmärrä niitä ihmisiä, joiden teini-ikä on niin vaikeaa, että pitää lähteä ammuskelemaan ihmisiä. Toisaalta tämä meidän pikku maailmammehan on täynnä paskaa, jota heikommassa asemassa olevat joutuvat nielemään hautaan saakka. Mutta minun sumeaan mieleeni herää kysymys, että miksei näillä ihmisillä ole ketään ihmistä lähellä, joka sanoisi että on muutakin elämää kuin se yläaste/lukio/muu vastaava?
Toisekseen jos oma elämä maistuu saastalle, ja sen haluaa lopettaa, miksi sotkea siihen muita?
Ja missäköhän saaterin vaiheessa ne aseita omistavat aikuiset ymmärtävät laittaa tussarinsa semmoisten lukkojen taakse, ettei niihin pääse?
Äh, ei se niin yksinkertaista ole.